sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Opettajaopiskelijoiden opetustilanteiden turvallisuutta käsittelevä kehittämishanke

Tämän 11VeA -opettajaopiskelijoiden kehittämishankkeen tavoitteena oli tarkastella opetustilanteisiin liittyviä turvallisuuskysymyksiä. Hankkeessa analysoitiin perinteisiin opiskeluympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan liittyviä turvallisuusriskejä sekä sitä, miten oppimisympäristöjen turvallisuutta voidaan lisätä. 

Ryhmän yhteisenä teemana turvallisuus nousi esiin heti jo ensimmäisissä kehittä-mishankkeen kokoontumisissa syksyllä 2011. Turvallisuusteema on ajankohtainen, sillä opetustilanteiden ja sosiaalisen median turvallisuuteen liittyvät kysymykset nousevat yhä enemmän esiin arjen opetustyössä. Kehittämishankkeen aikana sattui muun muassa Oriveden yhteiskoululla ampumavälikohtaus, joka herätti mediassa jälleen keskustelun koulujen turvallisuudesta. Samoin kevään 2012 aikana mediassa käytiin aktiivista keskustelua sekä koulukiusaamisesta että Internetin käyttöön liittyvistä riskeistä.

Kehittämishanke toteutettiin neljän pienryhmän (Siniset, Herttaset, Leppoisat ja Wirta-set) yhteistyönä siten, että kukin pienryhmä keskittyi valitsemaansa näkökulmaan turvallisuusteemasta.
  1. Turvalliseen käyttäytymiseen ohjaamassa -  Poliisien infopäivä WinNovan ammattioppilaitoksessa 15.2.2012
  2. Turvallisuuden tunteen luominen opetuksessa
  3. Aggression käsittely opettajan työssä - Perehdyttämisaineisto uudelle opettajalle 
  4. Opetus pilveen - Näkökulmana pilvipalveluiden turvallisuus.

Kehittämishankkeen Turvalliseen käyttäytymiseen ohjaamassa -osuudessa kuvataan nuorille suunnattua tietoiskupäivää Porissa. Poliisien tietoiskupäivän tavoitteena oli herättää keskustelua nuorten keskuudessa ikäryhmälle tyypillisistä rikoksista ja vaaroista sekä kasvattaa nuorten opiskelijoiden turvallisuuden tunnetta ja yhteisöllistä vastuuntuntoa. Turvallisuuden tunteen luominen opetuksessa -osuudessa pohditaan turvallisuuden tunteen rakentumista opetuksessa erilaisten oppilaiden ja opettajan vuorovaikutukseen ja viestintään sekä oppimisympäristöön liittyvien tekijöiden kautta. Aggression käsittely opettajan työssä -osuudessa tarkastellaan aggressiivisen opiskelijan kohtaamista ja tarjotaan opettajille pedagogisia välineitä tilanteiden ratkaisemiseksi. Pilvipalvelujen turvallisuus -osuudessa tuodaan esiin sosiaaliseen mediaan liittyviä turvallisuusriskejä ja miten näitä riskejä voidaan välttää käytettäessä sosiaalista mediaa opetustilanteissa. Tässä osuudessa pohditaan erityisesti yksityisyydensuojaan, tietosuojaan ja tietoturvaan liittyviä kysymyksiä. Hankkeessa rakentui monipuolinen kuva niin konkreettisesta tiedosta kuin pedagogisista ratkaisuistakin siitä, miten erilaisissa oppimisympäristöissä voidaan lisätä turvallisuutta ja ehkäistä kiusaamista, aggressiivista tai muuten vaarallista käyttäytymistä.