Tämän 11VeA -opettajaopiskelijoiden kehittämishankkeen
tavoitteena oli tarkastella opetustilanteisiin liittyviä
turvallisuuskysymyksiä. Hankkeessa analysoitiin perinteisiin
opiskeluympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan liittyviä turvallisuusriskejä
sekä sitä, miten oppimisympäristöjen turvallisuutta voidaan lisätä.
Ryhmän
yhteisenä teemana turvallisuus nousi esiin heti jo ensimmäisissä
kehittä-mishankkeen kokoontumisissa syksyllä 2011. Turvallisuusteema on ajankohtainen, sillä opetustilanteiden ja sosiaalisen median
turvallisuuteen liittyvät kysymykset nousevat yhä enemmän esiin arjen
opetustyössä. Kehittämishankkeen aikana sattui muun muassa Oriveden
yhteiskoululla ampumavälikohtaus, joka herätti mediassa jälleen keskustelun
koulujen turvallisuudesta. Samoin kevään 2012 aikana mediassa käytiin aktiivista
keskustelua sekä koulukiusaamisesta että Internetin käyttöön liittyvistä
riskeistä.
Kehittämishanke toteutettiin neljän
pienryhmän (Siniset, Herttaset, Leppoisat ja Wirta-set) yhteistyönä siten, että kukin pienryhmä keskittyi valitsemaansa
näkökulmaan turvallisuusteemasta.
- Turvalliseen käyttäytymiseen ohjaamassa - Poliisien infopäivä WinNovan ammattioppilaitoksessa 15.2.2012
- Turvallisuuden tunteen luominen opetuksessa
- Aggression käsittely opettajan työssä - Perehdyttämisaineisto uudelle opettajalle
- Opetus pilveen - Näkökulmana pilvipalveluiden turvallisuus.
Kehittämishankkeen Turvalliseen käyttäytymiseen ohjaamassa -osuudessa kuvataan nuorille suunnattua tietoiskupäivää Porissa. Poliisien tietoiskupäivän tavoitteena oli herättää keskustelua nuorten keskuudessa ikäryhmälle tyypillisistä rikoksista ja vaaroista sekä kasvattaa nuorten opiskelijoiden turvallisuuden tunnetta ja yhteisöllistä vastuuntuntoa. Turvallisuuden tunteen luominen opetuksessa -osuudessa pohditaan turvallisuuden tunteen rakentumista opetuksessa erilaisten oppilaiden ja opettajan vuorovaikutukseen ja viestintään sekä oppimisympäristöön liittyvien tekijöiden kautta. Aggression käsittely opettajan työssä -osuudessa tarkastellaan aggressiivisen opiskelijan kohtaamista ja tarjotaan opettajille pedagogisia välineitä tilanteiden ratkaisemiseksi. Pilvipalvelujen turvallisuus -osuudessa tuodaan esiin sosiaaliseen mediaan liittyviä turvallisuusriskejä ja miten näitä riskejä voidaan välttää käytettäessä sosiaalista mediaa opetustilanteissa. Tässä osuudessa pohditaan erityisesti yksityisyydensuojaan, tietosuojaan ja tietoturvaan liittyviä kysymyksiä. Hankkeessa rakentui monipuolinen kuva niin konkreettisesta tiedosta kuin pedagogisista ratkaisuistakin siitä, miten erilaisissa oppimisympäristöissä voidaan lisätä turvallisuutta ja ehkäistä kiusaamista, aggressiivista tai muuten vaarallista käyttäytymistä.
Erinomaista, että kokonaisuudet on tässä saatu kootuksi yhteen. Toivon, että kaikki voisivat tuoda tänne oman osionsa ja sen jälkeen voitaisiin laittaa linkki kirjastoon ja TAOKKin Facebookiin. Sen jälkeen winhauskin tulee kuntoon.
VastaaPoistaMarjatta
Siniset toteuttivat merkityksellisen teemapäivän suurelle joukolle oppijoita. Suosittelen kiinnostuneita paneutumaan koko työstä löytyvään antiin.
VastaaPoistaMarjatta
”Palava into, jota tukevat terve järki ja itsenäisyys, on se jonka avulla useimmiten onnistutaan”. Carnegie. Sinä ja Te kaikki olette onnistuneet.
VastaaPoistaKehittämishankkeen yleinen luonne ja jäsentely
Kehittämishanke on moderni, ilmeikäs, selkeästi jaoteltu, persoonallisen kattava tuotos ammatillisen opettajankoulutuksen pienryhmien jaetun asiantuntijuuden osoituksena ajassa huolenkin aiheena olevasta aihealueesta, turvallisuudesta. Rakenteeltaan tuotos on looginen, jota myös osatuotokset heijastelevat. Harkitsimme toisenlaistakin jäsentelyä ja ”toimitusmuotoa”, sillä puhuitte prosessin kulussa myös digikirjasta.
Reflektoiva ote opponointiin avaa uusiakin suuntia turvallisuuden tarkasteluun ja se on rikkaus. Tarkoituksena tässä oli kuvata turvallisuutta oppimisessa ohjauksessa ja sosiaalisessa mediassa ja siihen tavoitteeseen pääsitte.
Aineisto ja sen reflektointi
Aineisto voisi olla teoreettisen oppimisen, opetuksen ja oman kokemuksen vuoropuhelua, laajemminkin, mutta tästä on hyvä jatkaa tämän kokonaisuuden eri sovelluksissa opettajuudessanne. Käyttöteorianne elää kokonaisuudessa ja koska työ on laaja ja se koostuu neljän pienryhmän osatuotoksista ei käsitteistö luonnollisestikaan näillä resursseilla voi olla täysin yhtenäinen. Erinomaista on, että kokonaisuus heijastelee heterogeenisen opettajaopiskelijaryhmän substanssiosaamista.
Oppimiskokemukset ja pohdinta
Tiivistelmä avaa ikkunan kokonaisuuksiin vaikkakaan oppimiskokemukset ja jatkotutkimuksen aiheet siinä ei kovin kirkkaana ole esillä. Oppimiskokemuksetkin on hienoisesti luettavissa rivien välistä ja se puoli ilmeni kiitettävästi koko hankkeen esitystilanteessa. Pohdintaa voi laajentaa, niin halutessaan, mutta se jää seuraavien kirjoittajien huoleksi. Olette avanneet seuraajillenne, uusille opettajaopiskelijoille, erinomaisen polun tai väylän, jota purjehtia yhä laajemmille vesille.
Lähteet ja liitteet
Lähteiden määrä on laaja ja mikäli haluaisi, nekin voisi koota omaksi kokonaisuudekseen ja tuoda linkit tänne yhteen kokonaisuuteen julki. Samoin on liitteiden osuus, jotka olisi yhteen koottuna tarpeen numeroida, jos niitä haluttaisiin julkistaa kokonaisuudessa.
Yhteenveto
Kehittämishanke on merkityksellinen kokonaisuus, ja toteutuksena osoittaa vahvaa yhteenkuuluvuutta opettajaopiskelijaryhmänä. Se osoittaa myös vastuullista tavoitteisuutta, sillä työssä ovat olleet kaikki ryhmän opettajaopiskelijat mukana. Toiminnallisesti ja myös sisällöllisesti on ilmiselvästi löydettävissä ote uudenlaiseen opettajuuteen, joka on päässyt, jos ei nyt ihan valloilleen, niin ainakin hyvään alkuun. Innostunut ote leimasi toimintaanne koko prosessin ajan.
Marjatta